Perunkirjoitukset

ELÄMÄNPUU

PERUNKIRJOITUSPALVELUT

Läheisen menettäminen on yksi raskaimpia hetkiä meille kaikille. Silloin arkiset ja maalliset asiat eivät ole päällimmäisinä mielessä omaisilla. Tärkeintä onkin antaa aikaa surutyölle ja oman sekä perheen jaksamisen hoitamiseen.

Hautajaisjärjestelyt kannattaa antaa hautaustoimiston hoidettavaksi. Kuolemaan liittyy kuitenkin paljon vainajan jäämistöön ja varallisuuteen liittyviä asioita, joita käydään seuraavassa läpi. Koska pankki on näissä järjestelyissä avainasemassa, niin käymme ohjeissa läpi myös toimintaa pankin kanssa.

Perunkirjoitus ja perukirja liittyvät väistämättömänä osana käytännön järjestelyihin, joita omaisten tulee tehdä surutyön ohella. Perunkirjoituksen voivat pesän osakkaat tehdä itse, mutta ammattilaisen käyttäminen tuo varmuutta, että se on laadittu lainmukaisesti ja myös perintöveroseuraamukset on huomioitu pesän edun mukaisesti. 

Elämänpuu perunkirjoituspalvelut antaa palveluilleen palvelutakuun. Maksamme palkkiomme täysmääräisenä takaisin, mikäli perunkirjoitus on laadittu hyvän perunkirjoitustavan vastaisesti.

Ota yhteyttä. Kerro alustavasti perunkirjoituksen kiireellisyys, osakkaiden määrä, onko arvioitavaa kiinteistöomaisuutta ja pesänilmoittajan tiedot.

jQuery Tlačítko na začiatok by William from Wpromotions.eu